Kirjailija Leena Lehtolainen: ”Parhaat ideani saan Inkoon luonnossa”

Premium: Tarina

Yksi Suomen menestyneimmistä kirjailijoista asuu viihtyisässä hirsitalossa Inkoon maaseudulla. Romaanit, joita on käännetty 29 kielelle, syntyvät kirjoituspöydällä, jonka edestä avautuu näkymä sankkaan mäntymetsään. Leena Lehtolainen keskustelee avomielisesti rakkaudestaan luontoon, pahimmasta pelostaan, kirjailijoiden kissaihmisyydestä ja syistä siihen, että hän on iloinen Inkoossa.

Alkuperäinen julkaisija Inkoon kunta

Aivan Kopparnäsin luonnonsuojelualueen rajalla puiden lomasta pilkistää musta hirsitalo kirkkaansinisine ovineen. Liittymää vartioi syksyisessä säässä urhea koristeleijona – ensimmäinen merkki siitä, mikä käy pian täysin ilmeiseksi; täällä asuva rakastaa kissaeläimiä.

Täällä asuu kirjailija Leena Lehtolainen. Ovikellon virkaa tekevä tumma hevosenkenkä ehtii tuskin kolahtaa ennen kuin ovia aukenee. Siinä hän seisoo. Kirjailija, jonka kirjoja poliisi Maria Kalliosta ja henkivartija Hilja Ilveskerosta on käännetty mm. saksaksi, turkiksi ja japaniksi.

– En ollut koskaan ajatellut asuvani hirsitalossa, kertoo Lehtolainen, kun hetkeä myöhemmin istumme hänen olohuoneessaan.

Peltikattoa piiskaa kevyt tihkusade. Sisustus on kokonaan puuta – kaikki hirsiseinistä jyhkeään pöytään loistaa kultaisena kattolampun valossa. Hänen kotinsa näyttää eksoottisella tavalla perisuomalaiselta.

– Muutimme tänne vuonna 2000. Etsimme taloa läntiseltä Uudeltamaalta vuoden verran. Lopulta päädyimme Inkooseen, koska mieheni työskenteli Espoossa ja etäisyys Helsinki-Vantaan lentoasemalle on sopivan lyhyt.

Metsä ja meri lähellä

Nojatuolissa torkkuu nautinnollisesti kissa silmät suljettuina. Seinällä on kanadalaisen taitelijan Robert Batemanin ilvestaulu. Lehtolainen ei ole ainoa kirjailija, joka pitää kissoista. Haruki Murakami, Doris Lessing ja Jack Kerouac ovat vain muutamia esimerkkejä kissoihin hurahtaneista kirjailijoista.

– Tämä on melko yksinäistä työtä ja kissa on mukavaa seuraa. Ne ovat itsenäisiä, mutta kuitenkin koko ajan läsnä. Meidän työllämme ja kissojen elämällä on tiettyjä yhtäläisyyksiä. Uskon, että me kirjailijat pidämme kissoista, koska ne muistuttavat meitä.

Lehtolainen ei ole vain kissa- vaan myös luontoihminen. Metsän ja meren läheisyys oli tärkeä syy siihen, että hän suuntasi muuttokuorman Inkooseen.

– Ennen tänne muuttoa olimme käyneet pari kertaa Inkoon vierassatamassa ja purjehtineet saaristossa. On ihanaa, että voin oleskella luonnossa päivittäin – se on minulle hyvin tärkeää.

Lehtolainen syntyi Vesannolla ja muutti nelivuotiaana Outokumpuun, pieneen pohjoiskarjalaiseen kaupunkiin, jossa on vain vähän enemmän asukkaita kuin Inkoossa. Varhaiskypsänä 12-vuotiaana hän julkaisi ensimmäisen kirjansa Ja äkkiä onkin toukokuu, joka sisälsi mm. viittauksia Leo Tolstoin Sotaan ja rauhaan. Hän tiesi jo silloin haluavansa kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Hänen ensimmäinen aikuisromaaninsa Ensimmäinen murhani julkaistiin 1993, ja unelma toteutui.

– Työskentelin Helsingin yliopistossa ennen kuin jäin äitiyslomalle, mutta se oli vain sijaisuus. Ennen sitä työskentelin mm. Tapiolan kuoron intendenttinä. Minulla ei ollut työtä, johon palata. Sitä vastoin minulla oli selvä kuva kahdesta seuraavasta kirjasta. Taloudellisesti minulla ei ollut mitään erityisen harkittua urasuunnitelmaa.

INTROYNGREInkoossa asuva Leena Lehtolainen on Suomen menestyneimpiä kirjailijoita, ja hänen kirjoja on käännetty 29 kielelle,

Unelmana ilveksen näkeminen

Ja äkkiä onkin toukokuu on kunniapaikalla ylhäällä vasemmalla makuuhuoneen kirjahyllyssä. Se on hänen uransa ensimmäinen ohut, oranssinvärinen peruskivi. Samassa huoneessa on myös hänen kirjoituspöytänsä. Sängynpäädyssä on lukuisa joukko pehmoeläimiä. Ilveksiä kaikki.

– Niitä tulee lisää koko ajan, sanoo Lehtolainen.

– Toivon näkeväni täällä joskus oikean ilveksen. Metsissä on hirviä, ja yksi naapuri kertoi kuulleensa suden ulvovan. Mutta ilvestä en ole koskaan nähnyt. Vaikka olenkin varma, että ilves on nähnyt minut.

Leena Lehtolainen ei suuremmin ajattele sitä, että hän on nykyisin maailmankuulu. Verrattuna riikinruotsalaiseen kollegaan, Camilla Läckbergiin, jonka Instragram-postaukset ovat on täynnä bilekuvia, Lehtolaisen elo vaikuttaa lähinnä askeettiselta. Jos hän ei ole matkoilla, päivät noudattavat samaa kaavaa.

– Herään harvoin ennen yhdeksää. Istahdan kirjoituspöydän ääreen ja teen töitä parisen tuntia. Sitten menen ulos. Vuodenajasta riippuen käyn kävelyllä, lähden lenkille, hiihdän tai poimin sieniä. Sitten tulen sisään ja jatkan töitä. Nettotyöaikani on oikeastaan aika vähäinen, 5-6 tuntia päivässä, mutta parhaat ideani saan ulkona luonnossa.

Seuraavasta kirjasta hän ei ole koskaan täysin varma. Ja jatkaa kuitenkin kirjoittamista samaan tahtiin kuin Stephen King, eli kirja vuodessa. Viime vuonna julkaistiin Tiikerinsilmä. Ja tänä vuonna Viattomuuden loppu. Dekkarien lisäksi hän on työstänyt intohimohankettaan, Jään lumoa, taitoluistelukirjaa, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Kaisa Viitasen ja valokuvaaja Elina Paasosen kanssa.

Muutosta painajaisunia

Inkoo on paikkakunta, jossa Leena Lehtolainen on asunut pisimpään. Hän kiittelee palveluja – ennen kaikkea kulttuuritarjontaa ja terveyspalveluja.

– Tunnen saavani vastinetta verorahoilleni.

Tänne hän aikoo jäädä. Hänen suurin pelkonsa on, että joutuisi jostakin syystä jättämään kotinsa.

– Näen joskus painajaisia siitä, että joudun lähtemään täältä kerrostaloon pääkaupunkiseudulle. Se on aivan hirveä painajainen. Sitten herään sängyssäni, ja kaikki on taas hyvin.

Lehtolaisen pelko kuulostaa ehkä perusteettomalta. Mutta on edelleen inkoolaisia, jotka muistavat, miltä tuntui pakata tavaransa ja jättää kotinsa. Lehtolaisen talon tontti kuului 1 000 neliökilometrin suuruiseen Porkkalan alueeseen, jota Neuvostoliitto vuokrasi vuosina 1944-1956.

– Maasta löytyy edelleen kranaatinsirpaleita. Se on melko tuntematon kappale suomalaista historiaa.

Lehtolainen on tehnyt usein yhteistyötä eri projekteissa paikallisen, tähän epookkiin erikoistuneen Degerby Igor -museon kanssa.

– Käytän kirjoissani mielelläni tuttuja paikkoja. Koska Mario Kallio työskentelee Espoon poliisissa, hän liikkuu paljon Länsi-Uudellamaalla.

Lehtolainen esittelee kotipaikkakuntaansa mielellään myös ulkomaisille vierailleen. Lomamäen lemmikkipuisto, Kopparnäsin luonnonsuojelualue ja Inkoon kirkonkylän harmaakivikirkko 1200 -luvulta ovat nähtävyyksiä, joihin hänen vieraansa saavat tutustua.

– Vieraat ovat aivan otettuja kaiken kauneudesta täällä.

TEKSTI & KUVA: Benjamin Lundin TEKSTIN TOIMITUS: Ilse Klockars